Vihdoin hän on täällä - Synnytystarina

Hieman on aikaa ehtinyt kulua, kun tämän olen saanut julkaistua. Olen kirjoittanut tämän pari viikkoa pojan syntymästä ja nyt vasta saan tämän julkaistua. Hieman on hidas tahti, mutta enjoy!

Vihdoin mulla on aikaa kirjoittaa teille mun synnytystarina. Poika on jo kahden viikon ikäinen ja tämä aika on mennyt pelottavan nopeaa. Päivät vaan viuhahtaa ohi ja iltapuuhia tehdessä tajuaa, että tässä tämä päivä taas meni. Kotona on ollut ihanaa olla, vaikka kaikki ei olekaan mennyt niin kuin Strömsössä. Väsymys on vahvasti läsnä. Mutta nyt itse asiaan! Synnytystarina, olkaa hyvä!

Ma 8.3 mulle oli varattuna aika yliaikaiskontrolliin klo 9.30. Raskausviikkoja oli kasassa silloin 41+5. Käytiin nakkaamassa muksut vaarin luo ja ajeltiin miehen kanssa ihanassa auringonpaisteessa kohti Oysia. Meillä päin tuo alkanut viikko sattui olemaan hiihtolomaviikko ja lapset pääsi laskemaan mäkeä ja viettämään vaarin kanssa aikaa pitkästä aikaa. Kurvattiin Nissanilla Oysin pihaan ja räpsittiin vielä muutamia kuvia miehen kanssa. Mies ei saanut synnärin puolelle tulla, joten hän meni kahvilaan kuluttamaan aikaa. Se taisi ollakin viimeinen päivä kun kahvio oli koronarajoitusten takia auki. 

Jouduin odottamaan omaa aikaani n. 20 minuuttia, ei yhtään auttanut siinä jännityksessä, sillä pulssi huiteli koko sen odotusajan yli 100. Minut laitettiin ekana käyrille 20 minuutiksi ja siellä oli kaikki hyvin ja yksi harjoitussupistuskin piirtyi käyrälle, jota en tosin tuntenut. Käyrien jälkeen pääsin lääkärin luo, jossa vauva ultrattiin ja lääkäri kertoi käsikopelolla tunnustellen vauvan olevan melko siro ja kohdun sopusuhtainen. Ultrauksen mittojen mukaan painoarvioksi saatiin kuitenkin 4,2 kg ja siinä kohtaa mulla meinasi tipahtaa leuka lattiaan! Olin koko raskauden ajan toivonut, ettei tämä vauva olisi yhtä iso kuin siskonsa (3980 g) ja kun kaikki sf-mitat olivat raskauden ajan viitanneet siroon vauvaan kun keskikäyrällä mentiin koko raskauden ajan. Yksi neuvolatäti sanoi mulle viikolla 36  "siro vauva tulossa, helppo synnyttää!" No, eipä mennyt hänen arvauksensa sirosta vauvasta oikein.

Sisätutkimuksen jälkeen sain tietää olevani 3 cm auki, mutta kanavaa oli 4 cm jäljellä.  Päätettiin lääkärin kanssa yhteistuumin, että asennetaan ballonki ja lähden kotiin odottelemaan sen putoamista. Sain ohjeeksi soittaa synnärille jos ballonki tippuisi ennen klo 22 ja jos vasta sen jälkeen, tulisi odottaa aamuun asti. Varattiin myös aika aamuksi klo 10 jos ballonki ei tipahtaisi ennen sitä. Kävin vielä käyrillä ennen lähtöä. Kello oli tässä vaiheessa 10.45.

Kun kävelin synnäriltä kahvioon hakemaan miestä, tunsin, että jotain valui pitkin reisiä ja mietin, että ei helvetti pissaanko housuun vai onko se lapsivettä. Onneksi oli sairaalakassi mukana ja kävin vaihtamassa housut kahvion vessassa. En siihen nesteeseen sen enempää kiinnittänyt huomiota, mutta tiesin, että pissaa se ei ollut. Sainkin eräältä toiselta odottajalta viestin, että voisko se olla ballongin nestettä, hänellä kun niitä oli mennyt rikki useampi. Yritin nykiä ballongia, mutta se pysyi paikoillaan, joten annoin asian olla. 

Ajeltiin kotiin ja pieniä supistuksia alkoikin tulemaan melko nopeasti epäsäännöllisesti. Makoilin sängyllä, katselin sarjoja, pelattiin miehen kanssa korttia ja syötiin. Samalla ihmeteltiin sitä hiljaisuutta mikä kodissa vallitsi. Me ei olla ilmeisesti kotona ikinä kahdestaan kun se tilanne oli niin utopinen. Meillä hiljaista! Harvinaista! Viestittelin uteliaille kavereille ja sukulaisille tilanteesta. Taisin nukkua päiväunetkin.

Illalla klo 19 aikoihin aloin kellottelemaan supistuksia kun niitä alkoi tulemaan n. 8-10 min välein. Tässä vaiheessa otin lämpötyynyn käyttöön ja makoilin sängyllä. Mies pelasi FIFAa ja joskus 8 aikoihin kun menin suihkuun hän suurin piirtein pakotti mut soittamaan synnärille ja kysymään siitä nesteestä mitä valui aamupäivällä housuihini. Kerroin tilanteen ja sieltä käskettiin tulla näytille.  

Kurvattiin Oysin pihaan klo 20.45 ja painelin synnärin ovista sisään miehen odotellessa ulkopuolella. Kohdunsuu oli auki 4-5 cm ja ballonki oli tullut alemmas ja selvisi, että ballonkiin oli tosiaan tullut pieni reikä ja siitä oli valunut hieman nestettä. Onneksi oli hoitanut asiansa ja pääsin käyrien jälkeen suoraan saliin, josta soitin miehelle "Nyt synnytetään!"

Pääsin saliin ja siinä vaiheessa iski ensimmäistä kertaa pieni jännitys in my face. Olin jo ihan fiiliksissä, - meidän poika tulisi syntymään ensi yönä! Kätilön vuoronvaihto oli juuri 21.30 ja saatiin aivan ihana kätilö! Niin kiitollinen hänestä. Hänen kanssaan pystyi puhumaan ihan kaikkea ja heittämään läppää (tästä lisää myöhemmin ...) käytiin läpi mun toiveita synnytykseen liittyen ja allergioita yms. Tässä vaiheessa laitoin äidille ja anopille viestiä, että synnärillä ollaan. 

Klo 22.14 puhkastiin kalvot ja supistuksia alkoikin tulemaan nopeasti. Pärjäsin niiden kanssa vielä tässä vaiheessa ilman mitään kivunlievityksiä. Jossain vaiheessa (ehkä klo 23-00) otin Tensin käyttöön ja hetken pompin pomppupallon päällä, mutta se ei tuntunut hyvältä, joten siirryin kiikkustuoliin hengittelemään supistusten yli. Jossain välissä kun lähdin kävelemään vessaan, lorahti lapsivettä vielä lattialle ja mies joutui siivouspuuhiin. Vähän oli sillä hetkellä avuton olo, mutta mikäpä siinä.

Kätilö kertoi olevansa myös vyöhyketerapeutti ja laittoi mulle korviin korvahelmet, jotka herättelisi kroppaa synnytykseen yms. En edes tarkkaa muista mikä niiden virka oli saati sitä, että auttoiko ne. Kiikkustuolissa iski pieni paniikki kun supistukset alkoi voimistumaan ja niitä tuli jo 5 min välein. Teki tuskaa, pyysin ilokaasua ja sitä hengittelin hetken siinä kiikkustuolissa. Kun kätilö seuraavan kerran tuli saliin sanoin, että haluan ottaa sen epiduraalin. Siirryin sängylle makaamaan ja hengittelemään ilokaasua kun en pystynyt enää istumaan, saati sitten kävelemään. 

Mun oma tekemä synnytyssoittolista Spotifystä soi taustalla ja muistan siinä ilokaasua hengitellessä Mikko Harjun Hengitä biisin soivan. Sen olinkin valinnut sen takia, että muistan hengittää. Keskimmäisen synnytyksessä en osannut yhtään hengittää ja siksi siitä jäikin huonot fiilikset ja olin välillä melko hysteerinen.

Epiduraalin olen saanut n. klo 01-01.30 ja samalla mut katetroitiin kun en päässyt niissä kivuissa vessaan. Myöskin kohdunsuun tilanne katsottiin ja se oli edelleen 5 cm auki mikä oli itelle kyllä melkoinen pettymys. Olin kärsinyt supistuksista useamman tunnin, ihan turhaan. Epiduraalin jälkeen ollaan miehen kanssa molemmat nukahdettu noin tunniksi. Muistan kun kuuntelin biisejä ja fiilistelin jo synnytystä. Oli ihana nukahtaa ja kerätä vähän voimia ja erityisesti kätilölle propsit siitä, että ollaan saatu rauhassa nukkua ja valmistautua ponnistusvaiheeseen. Muutenkaan kätilö ei ravannut huoneessa jatkuvasti vaan antoi meille synnytysrauhan minkä olin synnytystoiveisiin laittanutkin.

Heräsin 03.15 pieneen paineentunteeseen hanurissa, joka voimistui minuutti minuutilta. Soitin ensimmäistä kertaa soittokelloa ja kätilö tulikin melkein heti. Katsottiin kohdunsuun tilanne ja selvisi, että olinkin avautunut 10 cm parissa tunnissa! Mikä helpotus, kohta päästään näkemään meidän rakas poika! Mieskin heräili ja hämmästeli tilannetta. 

Pyysin, että saisin kokeilla ponnistaa ensin kylkiasennossa ja kokeilinkin sitä, mutta siirryin melko pian puoli-istuvaan asentoon. 18 minuutin ähertämisen jälkeen sain puskettua pojan maailmaan ja hän rääkäisi heti oikein kuuluvasti. Mies sai kuvattua tämän ikimuistoisen hetken ja sen videon olen katsonut monta kertaa, itkien. Lauri Tähkän Aavikon biisin soidessa 9.3 klo 04.08 syntyi meidän peikkopoika painaen 4050 g ja 52 cm. Ei tullut siroa vauvaa, vaan 70 g isosiskoaan isompi veli.

Synnytyksestä jäi todella hyvät fiilikset, sillä kätilö oli aivan ihana ja osasin hengittää oikein ja keskittyä tällä kertaa paremmin. Toisaalta haikea fiilis kun tämä oli mun viimeinen synnytys ja onneksi siitä jäi hyvä kokemus. Kun minua parsittiin kasaan, synnytyssoittolista soi vielä taustalla ja siellä taisi kuulua Beast in blackin biisi ja kätilö kertoi joskus käyneensä heidän keikallaan. Kuinka huvittavaa, että hänen operoidessaan minun alakertaani, pystyttiin juttelemaan keikoista ja mietittiin pääsisikö tänä kesänä keikoille koronan takia ollenkaan. 

Synnytyksen jälkeen pääsin suihkuun ja sillä välin "Eemeli" oli ihokontaktissa isän kanssa. Sen jälkeen saimme syödä aamupalan rauhassa ja viestiteltiin isovanhemmille pojan syntymästä. Osastolle siirryin n. klo 7.00 ja mies lähti kotiin fiilistelemään poikansa syntymää. En saanut osastolla yhtään nukuttua ja muistan kun luin miehen kirjoittamaa synnytystarinaa silmät itkusta kostuen.

Mies tuli katsomaan meitä iltapäivästä, oli viettänyt aikaa isompien lasten kanssa ja kertonut kumpi sieltä tulikaan, sisko vai veli. Lapset olivat innoissaan. Vietimme vauvan kanssa osastolla alle 36 h ja lääkärintarkastuksen jälkeen pääsimmekin kotiin keskiviikkona 10.3 iltapäivästä. En ole ikinä oikein viihtynyt sairaalassa, sänky ei ole kovin mukava ja tekemistä ei oikein ole. Vauvaa ihastelin joskus öisinkin kun hän nukkui vieressäni. Ruoka oli hyvää ja se olikin aina päivän kohokohta kun sai syödä viisi ateriaa päivässä.  

Sellainen tarina minulla, seuraavassa taidankin kertoa miten meillä pojan kanssa on kotona mennyt, millainen persoona hän on ja miten siskot ovat ottaneet hänet vastaan.